Alkuvuoden kuulumiset ja ajatuksia menneestä

Ciao! Helmikuu on jo puolessa välissä ja aikaa viimeisestä kirjoituksesta on kulunut kuukausi... Taas on tapahtunut vaikka mitä. Ajattelin tässä postauksessa myös kirjoittaa enemmän omista tuntemuksista ja ajatuksistani tähän vapaaehtoistyökokemukseeni liittyen.

Helmikuun alussa aloitin vihdoin kauan odottamani projektin Anticoli Corradon ala-asteella. Sain ohjattavakseni kaksi luokkaa, toisessa on lapsia iältään 7-8 ja toisessa 9-11 vuotiaita. Tähän mennessä olen ollut koulussa vasta kerran, sillä viime viikkoinen kerta jäi välistä EVS-valmennuksen takia. Jännitin ensimmäistä kertaa paljon, sillä en tiennyt onko suunnittelemani aktiviteetit sopivia tälle ikäryhmälle ja onko ne tarpeeksi innostavia. Myös italian kielen puhumista jännitin. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja onnistuneesti. Ensin pelattiin nimileikkiä alkuun, jotta opittaisiin toistemme nimet, ja lopuksi askartelemaani muistipeliä. Lasten vastaanotto oli hyvin positiivinen ja he vaikuttivat silminnähden innokkailta ja uteliailta. Muistipeliä pelatessa lapset eivät meinanneet malttaa odottaa omaa vuoroaan. Olin tästä kokemuksesta todella tyytyväinen ja sain lisää itseluottamusta seuraavaa kertaa varten, joka on tulossa huomenna… Tapaan nämä luokat siis joka viikko perjantaisi-iltapäivisin, ja molempien kanssa aikaa on tunti. Tunti on lyhyt aika, joten on suunniteltava hyvin simppeleitä juttuja. Tarkoitus on, että lapset saavat viettää rennon, hauskan ja toiminnallisen hetken, ja oppia samalla englantia erilaisten leikkien, pelien ja musiikin avulla. Tämä on tällä hetkellä lempijuttuni tässä projektissa, joka motivoi eniten, ja jonka tekemisestä todella nautin. Lasten ilon näkemisestä tulee niin hyvälle tuulelle!! J

Joulun jälkeen päätin, että tällä puoliskolla projektia haluan matkustella enemmän ympäri Italiaa. Niimpä vietinkin tammikuun lopussa viikonlopun Altamurassa, joka on kaupunki Etelä-Italiassa Puglian alueella. Siellä asuu joulukuun EVS-valmennuksessa tapaamani latvialainen vapaaehtoinen, josta on tullut mulle läheinen ystävä. Altamurassa ja sen lähistöllä asuu myös monta muutakin EVS:vapaaehtoista, joita oli kiva nähdä. Samalla näin millaisissa asunnoissa vapaaehtoiset normaalisti asuu (sillä meidän kolmekerroksinen talo ei todellakaan ole se normi :D). Tunsin hieman kateutta heidän asuinpaikastaan, sillä kerrostaloasunto sijaitsi aivan kaupungin keskustassa, jossa oli paljon kahviloita, ravintoloita, baareja ja kauppoja, toisin sanoen elämää :D Altamurassa asuu myös paljon nuoria, samanikäisiä ihmisiä, joten uusien ystävien löytäminen on helpompaa, verrattuna Anticolin iäkkäisiin asukkaisiin… Mutta on omassa kotikylässänikin puolensa, kuten sen rauhallisuus ja luonnonläheisyys.

Yksi uusi asia alkoi myös vuoden alussa, kun majapaikkamme pistettiin esille Booking.comiin. Nyt majoitamme ryhmien lisäksi myös yksittäisiä ihmisiä ja perheitä. Kuka tahansa voi tulla kotiimme milloin vain yöpymään! Tämä tuntuu vähän hassulta, vaikka onhan meillä ollut ryhmiä ennenkin, mutta tilanne saattaa nykyään muuttua nopeammin. Esim. ensimmäisestä vieraastamme Bookingin kautta saimme tietää samana päivänä. Siinä tulikin vähän kiire siivota… Mutta onneksi tämä vieras oli helppo, vain kaksi yötä ilman aamupalaa tai muita aterioita. Tällä viikolla meillä oli vieraana espanjalaisia, jotka on olleet todella sympaattisia. On ollut ihan mukavaa saada taloon lisää eloa J Ainut mistä en oikein pidä, että emme saaneet minkäänlaista perehdytystä tähän Booking toimintaan. Olemme ikään kuin majatalon työntekijöitä vailla minkäänlaista koulutusta. Suomessa jos oltaisiin, niin tällaiseen hommaan vaadittaisiin vähintään hygieniapassi, ja perehdytystä miten siivota, valmistaa aterioita ja ylipäätään miten toimia vieraiden kanssa. Mutta Italiassa kun ollaan, niin.. no asiat on eri tavalla!

Viime viikolla olin toisessa ja viimeisessä EVS-valmennuksessa 4 päivän ajan kauniissa Civitavecchian kaupungissa meren äärellä. Civitavecchia sijaitsee tunnin junamatkan päässä Roomasta pohjoiseen. Valmennus tuntui tosi erilaiselta verrattuna ensimmäiseen: käsitellyt aiheet liittyivät paljon projektin tulevaisuuteen ja päättymiseen, sekä myös elämään projektin jälkeen. Tunsin myös itseni hieman surulliseksi miettiessäni näitä asioita, mutta oli valmennuksessa paljon hyviä ja hauskoja hetkiä, ja pääsi taas tapaamaan uusia ihmisiä, mikä on aina kivaa. Valmennuksen jälkeen vietin aikaa Roomassa muiden vapaaehtoisten kanssa, ja latvialainen ystäväni sekä hänen espanjalainen kollegansa tuli tutustumaan meidän kotikylään. Muihin vapaaehtoisiin tutustuminen ympäri Eurooppaa on kyllä ollut yksi tämän kokemuksen parhaita hetkiä. Toisten samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa kokemusten vaihtaminen on ollut todella arvokasta, ja olen saanut muilta tosi paljon tukea. Varsinkin, koska omasta kotikylästäni en ole löytänyt ystäviä. Ja on ihan mahtavaa, että voi vierailla näiden ihmisten luona ympäri Eurooppaa vielä EVS:n jälkeenkin!

Sitten siihen syvällisempään osioon. Nyt kun projekti on lähestymässä loppuaan, ja toukokuun alussa koittaa paluu Suomeen on käännettävä ajatukset myös EVS:n jälkeiseen aikaan. Se tuntuu ahdistavalta, sillä joudun hyvästelemään Italian ystäväni ja mietin myös, miten elämäni tulee oikein sujumaan Suomessa. Olen varma että alku tulee olemaan haastavaa, sillä tulen kaipaamaan monia ihmisiä, ja on sopeuduttava erilaiseen ympäristöön ja tapoihin, kuten tänne tullessanikin. Toisaalta Suomeen paluu tuntuu myös helpottavalta: näkee taas perhettä ja ystäviä, ja elämä tulee helpottumaan monella tavalla. Täällä Italiassa viettämäni aika on sisältänyt haastavia tilanteita, ja asioita, joista en ole oppinut pitämään, mutta joihin on vain pitänyt sopeutua. Esimerkiksi yhteiselo ranskalaisen työkaverini kanssa, koko tämän projektin aikana on ollut haastavaa. Olemme jääneet toisillemme etäisiksi, emmekä ole kauheasti viettäneet yhteistä aikaa työn ulkopuolella. En oikeastaan osaa sanoa syytä, muuta kuin että olemme hyvin erilaisia, ja hän vain tekee monia asioita, joista en vain yksinkertaisesti pidä. Monissa tilanteissa hänen käytöksensä on myös ollut mielestäni outoa ja jopa sopimatonta tilanteeseen nähden. En nyt kuitenkaan rupea tässä kertomaan tarkempia yksityiskohtia. Sen verran voin sanoa, että elämä tässä talossa on välillä ollut ahdistavaa, koska ilmapiiri meidän kolmen välillä ei ole ollut hyviä. Mulle henkilökohtaisesti on ollut haastavaa tasapainoilla kämppisteni välillä: italialaisesta tuutoristani on tullut minulle läheinen ystävä, jolle voin puhua lähes kaikesta, kun taas ranskalaisen kanssa keskustelu on aina ollut hyvin pinnallista ja välillä väkinäistä. Haluaisin olla kaikkia kohtaan tasapuolinen, mutta tässä tilanteessa en ole vain siinä onnistunut, mikä häiritsee mua itseäni.. Joten toisaalta olen helpottunut, kun voin jättää tämän draaman taakseni!

Elämä Italiassa on opettanut hirveästi asioita omasta itsestäni. Tässä listaus muutamista asioista, jotka tuli mieleeni:

Itsenäisyys: nykyään pystyn selviytymään itsevarmemmin tilanteissa, joissa olin ennen epävarma tai tunsin pelkoa.
Joustavuus ja kärsivällisyys: on kehittyneet koettuani monia ennalta-arvaamattomia tilanteita. Olen saanut täällä tottua siihen, että suunnitelmiin ja aikatauluihin tulee usein muutoksia.
Stressi: Stressaan vähemmän, johon syyllistyin aiemmin ihan liikaa.
Kielitaito: Vieraalla kielellä puhuminen sujuu nykyään luontevasti, enkä enää jännitä sitä kuten ennen.
Aloitekyky: ennen tänne tuloa ajattelin usein, että haluaisin tehdä ja aloittaa monia asioita, mutta en vain saanut ikinä aikaiseksi. Nyt tuntuu, että tartun asioihin aiempaa helpommin, ja olen löytänyt tahdonvoimaa itsestäni.

EVS-kokemus on myös laajentanut maailmankuvaani ja olen pystynyt täällä ollessani pystynyt ottamaan etäisyyttä omaan elämääni ja itseeni. Olen myös saanut aikaa ajatella, mitä oikein elämältäni haluan, sekä kerätä lisämotivaatiota tuleviin opintoihin, jotka toivon mukaan pääsen syksyllä alottamaan (mutta se jää nähtäväksi).

Tulipa pitkä postaus! Hyvä jos jaksoit lukea loppuun asti :D loppuun vielä kuvia tuttuun tapaan menneiltä viikoilta.