Viimeisiä viedään!

Heips!

Aika on mennyt täällä taas vaihteeksi kauheaa vauhtia.. Vaan yks viikko jäljellä tätä projektia! Lähden 3.5. aamulla, mutta projekti loppuu virallisesti 30.4., jolloin pitäis myös saapua uudet vapaaehtoiset. Pari päivää hengataan täällä siis isommalla porukalla, ja tutustutetaan uudet tulokkaat uuteen ympäristöön. Tuntuu oudolta lähteä, mut kyl mä Suomeen paluuta jo odotan. Toisaalta sitä ei haluais, kun oon just oppinu pärjäämään italian kielellä ja tavannut paljon ihania ihmisiä. Myöskään Suomen kylmä ilmasto ei kauheesti houkuttele.. Toisaalta kohta näkee kaikki rakkaat ihmiset, ystävät ja sukulaiset, jota en malta odottaa!

Maaliskuun lopulla täällä meillä järjestettiin Festa di primavera eli suomeksi kevään juhla. Se kesti viikonlopun ja ohjelmaa oli paljon, mutta se oli rentoa, kuten aina :D Lauantaiaamuna lähes kaikki lapset paikallisesta koulusta, joita "opetan", tuli nauttimaan välipalaa eli merendaa ja istuttelemaan siemeniä puutarhaan. Lähinnä se oli vaan kaaosta ja juoksua, mutta hauskaa näytti ainakin olevan, ja sehän se on tärkeintä. Meillä yöpyi myös noin 15 henkeä, osa yhdestä yhdistyksestä, jotka kokoustivat täällä. Muiden vieraiden kanssa istuteltiin vihanneksia puutarhaan (mikä oli tomaateille ja joillekin muille kasveille ehkä vähän liian aikaista) ja sunnuntai-iltapäivällä järjestettiin kokkaus kilpailu: 3 joukkuetta, 3 ruokalajia ja valmiiksi annetut raaka-aineet. Mun joukkueen piti valmistaa alkuruoka ja saimme käyttää mm. kuivattuja sieniä, ilmakuivattua kinkkua, oliivitahnaa, marmeladia ja papuja. Tuloksena oli mun silmissä ainakin hirveä kaaos keittiössä, mutta saatiin aikaan myös erittäin luovia ja hauskoja annoksia. Aikataulu ei vain yllättäen pitänyt (jos sellasta nyt oli alkuunkaan :D) ja lounas alotettiin siinä puoli neljän aikaan... Viime viikkoina työaika on kulunut puutarhan hoidossa ja kouluaktiviteettien suunnittelussa. Tän viikon perjantai oli viimenen koulussa, ja tuli haikea olo. Laulettiin isompien lasten kanssa John Lennonin "Imagine" yhdessä, kun saatiin käännös englannista italiaksi vihdoin valmiiksi. Ja oli niin liikuttavaa nähdä, miten kaikki, kovispojatkin, tykkäsivät laulaa, ja kerrankin keskittyivät johonkin. Kyllä niitä pikkusia tulee ikävä... Onneksi lasten pitäisi saapua ensi viikon lauantaina, jolloin täällä Casonessa järjestetään tapahtuma ja juhla projektin päättymisen kunniaksi. Lapsille järjestetään omaa ohjelmaa, jonka suunnittelu on mun vastuulla, Aikaa on kuitenkin vain noin tunti, joten tuskin mitään kovin ihmeellistä ehditään tehdä. Mut pääasia, et voidaan hyvästellä ja viettää aikaa yhdessä :)

Viime viikkoina oon matkustellu ja nähny mulle rakkaita ihmisiä. 7.-9.4. olin mun latvialaisen EVS-ystävän kanssa reissussa: yövyttiin pe yö Napolissa, lauantaina käytiin katsastamassa Pompeijin kuuluisat rauniot ja sunnuntaina mentiin Sorrentoon, joka on nätti kaupunki meren äärellä, lähellä Amalfin rannikkoa. Pompeiji teki kyllä vaikutuksen, alue oli valtava ja rauniot oli hyvin säilyneitä. Niitä kujia kävellessä pystyi todella samaistumaan entisajan elämään. Talojen seinillä oli myös kauniita freskoja, pihoja koristi pylväät ja puutarhat ja nähtiin myös amfiteatteri sekä kylpylän rauniot. Hauska lisä meidän reissuun oli myös eräs amerikkalainen nuori mies, joka tavattiin perjantai-iltana pizzeriassa: kävi ilmi että hänkin oli menossa lauantaina vierailemaan Pompeijiin, yksin, joten kutsuttiin se meidän kanssa. Ja se olikin loppujen lopuksi tosi kivaa! Käytiin ennen Pompeijia myös Vesuvius-tulivuoren huipulla.

Pääsiäisviikolla sain suomalaisia vieraita, kun mun sisko, hänen kaveri ja mun kaveri tuli muutamaksi päiväksi. Käytiin läheisellä vuorella, jonka nimi on Monte Livata, ja ranskalainenkin tuli mukaan. Olin itekin paikassa ekaa kertaa, joten oli kiva nähdä jotain uutta. Syötiin siellä myös ravintolassa, perinteinen italialainen antipasto juustoineen ja kinkkuineen, ja tytöt otti villisikapastaa. Nähtiin myös heppoja laiduntamassa vuorilla, jouduttiin paikallisen poliisin "carabinierin" pysäyttämäksi ja lopuksi käytiin tietenkin meidän kylällä, jossa useampi blondi pohjoismaalainen oli varmaankin kylän päivän puheenaihe. Oli siis heillekin hyvin aito italialainen, maaseutuelämys. Viime viikonloppuna puolestaan, koska meillä oli pääsiäispyhät vapaat, kävin Venetsiassa. Venetsian lähellä, Pordenonen kaupungissa asuu yksi liettualainen vapaaehtoistyttö, joka majoitti mut kahdeksi yöksi. Venetsia oli kyllä vierailemisen arvoinen! Vaikkakin turistirysä, mikä nyt oli odotettavissa..

Viimeisiä päiviä tosiaan viedään jo, ja nyt se alkaa kunnolla realisoitua. Ollaan tehty projektin loppuarviointi ja italian kielen lopputesti. Vielä täytyisi täyttää youth pass, jossa arvioidaan EVS:n aikana kehittyneitä kompetensseja, esim. kielitaitoa, teknillisiä ja tiedollisia kompetensseja ja sosiaalisia kompetensseja. Sen voi kirjottaa valitsemallaan kielellä, ja siitä saa virallisen todistuksen, jota voi hyödyntää myöhemmin työnhaussa.

Tänään oli täydellinen päivä: oltiin mun tuutorin ja hänen entisen kämppiksen kanssa ulkona piknikillä ja lopuksi mentiin kylän keskustaan jätskille.Tuli oltua monta tuntia ulkona ja nautiskeltua auringosta! Mun tuutoria tulee kyllä todella ikävä, kun siitä on tullut mulle niin läheinen ja sen kanssa on tullut oltua joka päivä, ja on jaettu ilot ja surut yhdessä. Hän on myös vaatinut tulla saattamaan mut mun lähtöpäivänä lentokentälle... Niistä hyvästeistä tulee kyl vaikeat, vaikka tiedän että jonain päivänä taas nähdään, sillä pakkohan mun on Italiaan palata :)

Ja tän pitkän sepustuksen jälkeen vielä paljon kuvia...

Festa di primavera- buffet

"Kokkauskisan" satoa, kesäkurpitsa täytettynä oliiveilla, jugurtilla ja parsakaalilla; herneiden ja pancettan kera

Lapset istutuspuuhissa

Vesuviuksen huipulla

Pompeiji

Sorrento

Minä Monte Livatalla

Venetsia

Venetsialaisia herkkuja

Tää oli nyt todennäköisesti viimenen blogipäivitys täältä Italiasta. Voin päivitellä vielä kuulumisia Suomesta, saatte lukea miten kovasti kulttuurishokki on iskenyt.. Kiitos kuitenkin teille jotka ootte lukeneet ja toivottavasti tästä on ollut jollekin EVS:ää tai muuten vapaaehtoistöitä harkitsevalle hyötyä! :) Arrivederci!!

Elli

Kevätaurinko lämmittää

Hellurei keväisestä Italiasta!

Täällä on kevät jo pitkällä ja onkin ollut hassua verrata Italian ilmastoa suomalaiseen. Täällä lentelee jo ampparit ja perhoset, kukkii omenapuut, voikukat ja leskenlehdet, ja siitepölyä ilmassa, ainakin siihen malliin jo nenä vuotanut pari viikkoa. Lämpötila on kivunnut jo lähes +20 asteeseen joinakin päivinä, mikä vastaa noin karkeesti Suomen ilmastoa touko-kesäkuussa. On ollut huvittavaa seurata Suomen sääoloja ja nähdä lumisia kuvia. Miten nopeasti onkaan se Suomen meininki alkanut unohtua :D mutta, kohta se palautuu taas mieleen kun 1,5 kk päästä koittaa lähtö…

Koulussa on mennyt ihan hyvin lasten kanssa, ja nyt ollaan jo tultu tutuiksi toisillemme. Häiritsee vaan edelleen millainen kaaos siellä luokassa vallitsee joka kerta. Mä kun en ole mikään kovaäänisin komentaja, niin kurin pitäminen on tosi hankalaa. Onneksi mun tuutori Camilla on ollut mun mukana joka kerta, muuten ei hommasta varmaan tulisi mitään... Ollaan laulettu ja pelailtu, niin että lapset joutuisi vähän käyttämään englantia ja vahvistamaan sanavarastoa. Pienempien kanssa laulettiin ”jos sul lysti on” englanniksi, mut se oli aika kaaosta.. Sen sijaan isommat, jotka pystyy keskittymään jo vähän paremmin, ollaan laulettu The Beatlesien ”Imaginea”, jonka lapset valitsivat itse. Oon tyytyväinen biisivalintaan, sanat on yksinkertaiset ja sanoma ”peace and love” mikä on aina hyvä :D tätäkin jouduttiin miettimään, ettei lasten vanhemmilta tule sanomista.. Mutta lapset vaikutti tosi keskittyneiltä ja kiinnostuneilta kun yhdessä pikkuhiljaa käännettiin laulun sanoja italiaksi. Lopulta olisi sitten tarkotus laulaa koko laulu yhdessä, mutta ensin tietenkin pitää sanojen merkitys olla selvää. Ollaan myös pelailtu ja leikitty, esim. rikkinäistä puhelinta, Kapteeni käskee ja oon väsännyt pari muisti- ja sanapeliä. Leikit on onnistuneet vaihtelevalla menestyksellä, ja oonkin koittanut aina ottaa opikseni seuraavia kertoja varten, jos joku juttu ei ole toiminut tai lapset ei ole innostuneet. Haastavaa on kyl ollut edelleen italian kielen takia, ja vielä kun lapset puhuu Anticolin murretta. Mutta, kyllä se siitä, ja pääasia kuitenkin että kaikilla on hauskaa. :))

Pari viikkoa sitten käytiin Firenzessä, josta tuli yks mun suosikkikaupungeista Italiassa. Täynnä taidetta ja kauniita rakennuksia! Olin siellä 4 ranskalaisen ja yhden kreikkalaisen kanssa. Sen jälkeen kävin vielä Pratossa, jossa yksi mun italialainen kaveri majoitti mut yhden yön. Tämä tyttö asui äitinsä kanssa, kuten monet italialaiset opiskelijat, ja syötiin kaikki yhdessä illallista. Jotenkin vaan nautin kauheesti tällaisista aidoista italialaisista kokemuksista! Aina vaan jaksaa ihastuttaa millaisella ylpeydellä italialaiset tekevät ruokaa, ja kuinka tärkeää on jakaa ruokahetki perheen kanssa. Pidän myös tosi paljon siitä, kuinka italialaisten puheesta käy ilmi, miten ylpeitä he ovat maastaan. Tästä mun mielestä suomalaisten pitäis ottaa oppia!

Praton jälkeen kävin vielä Pisassa, mutta se vierailu ei mitenkään erityisesti säväyttänyt. Kaupunki oli pieni, ja ehkä sekin vaikutti että satoi, niin en sen takia kokenut vau-elämystä, kuten Firenzessä.

Työn puolesta nyt on ollut enemmän painopiste vieraiden majottamisessa ja puutarhan hoidossa. Pääasiassa vieraiden huolehtimisen on hoitanut meidän tuutori, ja mä olen lähinnä huolehtinut vain siivouksesta ja huoneiden valmistelusta ennen vieraiden tuloa. Siivoamisessa on ärsyttänyt se, että teoriassa sen pitäisi olla tasapuolisesti mun ja ranskalaisen vastuulla, mut noh, sen "siivous" ei ole ihan sitä mitä mä ajattelen siivouksesta, eikä myöskään tuutorin mielestä. Joten oonkin tehnyt tuplatyötä korjatessani ranskalaisen petaamia sänkyjä, ja sillä on myös ärsyttävä tapa jättää siivoaminen kesken ja kaikki välineet lojumaan minne sattuu, huoh.. Mut vieraat on olleet mielenkiintosia, suurin osa italialaisia, mutta myös espanjalaisia ja slovenialaisia. On vähän yllättänyt se, kuinka moni on löytänyt tän pienen kyläpahasen, vaikka toisaalta onhan tää seutu tosi kaunista, mutta ei mikään varsinainen turistikohde.

Tähän loppuun vielä hauska kokemus tältä aamulta. Kertoo ehkä, noh siitä että jotkut asiat on toisin täällä mihin on Suomessa tottunut.

Aamulla 11 aikaan lähdin kävelylle.  Halusin vähän vaativampaa maastoa, joten suuntasin lähikylään Rovianoon, johon pääsee kipuamalla jyrkkää metsäpolkua ylös huipulle, jossa kylä sijaitsee. Pääsin ylös, ja päätin kävellä linnan luo, jonne pääsee kiipeämällä vielä vähän lisää portaita. Linnan edustalla sijaitsee myös museo, jossa olen aina halunnut käydä, mutta en ole koskaan ollut siellä museon ollessa auki. Nyt museo oli auki, ja museosetä tuli sisältä luokseni ja kysyi, kiinnostaisiko vierailu. Sanoin, että kiinnostaisi, mutta ei ole varaa lippuun (en muutenkaan koskaan ota rahaa kävelylenkille). Hän kuitenkin tästä huolimatta halusi näyttää paikkoja, ja niin menin hänen perässään museoon. Loppujen lopuksi sain täydellisen museokierroksen, opastuksen italian ja englannin sekoituksella, ja ihan ilmaiseksi! Tietenkin tunsin vähän syyllisyyttä siitä, että en ollut maksanut mitään, mutta tämä oli taas muistutus italialaisesta vieraanvaraisuudesta. Se, että en maksanut mitään sisäänpääsystä ei näyttänyt häiritsevän pätkääkään, päinvastoin vaikutti olevan tälle miehelle ilo ja kunnia näyttää museotaan, ja kaikessa rauhassa. Sain kotiinviemisiksi esitteitä, ja lupasin tulla uudestaan, ranskalaisen kollegani kanssa. Sillä kertaa myös varmasti maksaisin!

Päivän yllätykset ei vielä päättyneet tähän: Matkalla kotiin, carabinieri, eli paikallispoliisi ajoi ohitseni, pysähtyi vähän matkan päähän ja peruutti kohdalleni. Tietenkin eka ajatukseni oli, että mitä kamalaa mä nyt oon tehnyt :'D Poliisit kysyivät että mistä olen kotoisin. Vastasin, että Suomesta, mutta asun täällä väliaikaisesti vapaaehtoistöiden takia. He tyytyivät vastaukseeni ja toivottivat hyvää päivänjatkoa. Jälkikäteen mietin, että näytinkö jotenkin epäilyttävän näköiseltä, ja koska nään samaisen auton ajavan täälläpäin joka päivä, mietin että onkohan ne poliisit miettineet jo kauan, että kuka mä oikeen oon. :D Mutta joo, näin täällä.

Pari ruokakuvaa kuluneilta viikoilta, koska noh pitäähän niitä aina olla!

Ajatukset alkaa väkisin jo kääntyä Suomeen paluuseen (iik, vain 6 viikkoa!). Paluulento on vihdoin varattu, ja 3.5. lentokoneen nokka kääntyy kohti Suomea. Kuten jo edellisessä postauksessa totesin, ajatukset ovat ristiriitaset paluuta kohtaan. Nyt on kuitenkin ihan hyvät fiilikset lähteä pois täältä, vaikka lähdön hetki tulee varmasti olemaan haikea.. Loppuun vielä runollinen kuva museon pihalta. Ciao!

Alkuvuoden kuulumiset ja ajatuksia menneestä

Ciao! Helmikuu on jo puolessa välissä ja aikaa viimeisestä kirjoituksesta on kulunut kuukausi... Taas on tapahtunut vaikka mitä. Ajattelin tässä postauksessa myös kirjoittaa enemmän omista tuntemuksista ja ajatuksistani tähän vapaaehtoistyökokemukseeni liittyen.

Helmikuun alussa aloitin vihdoin kauan odottamani projektin Anticoli Corradon ala-asteella. Sain ohjattavakseni kaksi luokkaa, toisessa on lapsia iältään 7-8 ja toisessa 9-11 vuotiaita. Tähän mennessä olen ollut koulussa vasta kerran, sillä viime viikkoinen kerta jäi välistä EVS-valmennuksen takia. Jännitin ensimmäistä kertaa paljon, sillä en tiennyt onko suunnittelemani aktiviteetit sopivia tälle ikäryhmälle ja onko ne tarpeeksi innostavia. Myös italian kielen puhumista jännitin. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja onnistuneesti. Ensin pelattiin nimileikkiä alkuun, jotta opittaisiin toistemme nimet, ja lopuksi askartelemaani muistipeliä. Lasten vastaanotto oli hyvin positiivinen ja he vaikuttivat silminnähden innokkailta ja uteliailta. Muistipeliä pelatessa lapset eivät meinanneet malttaa odottaa omaa vuoroaan. Olin tästä kokemuksesta todella tyytyväinen ja sain lisää itseluottamusta seuraavaa kertaa varten, joka on tulossa huomenna… Tapaan nämä luokat siis joka viikko perjantaisi-iltapäivisin, ja molempien kanssa aikaa on tunti. Tunti on lyhyt aika, joten on suunniteltava hyvin simppeleitä juttuja. Tarkoitus on, että lapset saavat viettää rennon, hauskan ja toiminnallisen hetken, ja oppia samalla englantia erilaisten leikkien, pelien ja musiikin avulla. Tämä on tällä hetkellä lempijuttuni tässä projektissa, joka motivoi eniten, ja jonka tekemisestä todella nautin. Lasten ilon näkemisestä tulee niin hyvälle tuulelle!! J

Joulun jälkeen päätin, että tällä puoliskolla projektia haluan matkustella enemmän ympäri Italiaa. Niimpä vietinkin tammikuun lopussa viikonlopun Altamurassa, joka on kaupunki Etelä-Italiassa Puglian alueella. Siellä asuu joulukuun EVS-valmennuksessa tapaamani latvialainen vapaaehtoinen, josta on tullut mulle läheinen ystävä. Altamurassa ja sen lähistöllä asuu myös monta muutakin EVS:vapaaehtoista, joita oli kiva nähdä. Samalla näin millaisissa asunnoissa vapaaehtoiset normaalisti asuu (sillä meidän kolmekerroksinen talo ei todellakaan ole se normi :D). Tunsin hieman kateutta heidän asuinpaikastaan, sillä kerrostaloasunto sijaitsi aivan kaupungin keskustassa, jossa oli paljon kahviloita, ravintoloita, baareja ja kauppoja, toisin sanoen elämää :D  Altamurassa asuu myös paljon nuoria, samanikäisiä ihmisiä, joten uusien ystävien löytäminen on helpompaa, verrattuna Anticolin iäkkäisiin asukkaisiin… Mutta on omassa kotikylässänikin puolensa, kuten sen rauhallisuus ja luonnonläheisyys.

Yksi uusi asia alkoi myös vuoden alussa, kun majapaikkamme pistettiin esille Booking.comiin. Nyt majoitamme ryhmien lisäksi myös yksittäisiä ihmisiä ja perheitä. Kuka tahansa voi tulla kotiimme milloin vain yöpymään! Tämä tuntuu vähän hassulta, vaikka onhan meillä ollut ryhmiä ennenkin, mutta tilanne saattaa nykyään muuttua nopeammin. Esim. ensimmäisestä vieraastamme Bookingin kautta saimme tietää samana päivänä. Siinä tulikin vähän kiire siivota… Mutta onneksi tämä vieras oli helppo, vain kaksi yötä ilman aamupalaa tai muita aterioita. Tällä viikolla meillä oli vieraana espanjalaisia, jotka on olleet todella sympaattisia. On ollut ihan mukavaa saada taloon lisää eloa J Ainut mistä en oikein pidä, että emme saaneet minkäänlaista perehdytystä tähän Booking toimintaan. Olemme ikään kuin majatalon työntekijöitä vailla minkäänlaista koulutusta. Suomessa jos oltaisiin, niin tällaiseen hommaan vaadittaisiin vähintään hygieniapassi, ja perehdytystä miten siivota, valmistaa aterioita ja ylipäätään miten toimia vieraiden kanssa. Mutta Italiassa kun ollaan, niin.. no asiat on eri tavalla!

Viime viikolla olin toisessa ja viimeisessä EVS-valmennuksessa 4 päivän ajan kauniissa Civitavecchian kaupungissa meren äärellä. Civitavecchia sijaitsee tunnin junamatkan päässä Roomasta pohjoiseen. Valmennus tuntui tosi erilaiselta verrattuna ensimmäiseen: käsitellyt aiheet liittyivät paljon projektin tulevaisuuteen ja päättymiseen, sekä myös elämään projektin jälkeen. Tunsin myös itseni hieman surulliseksi miettiessäni näitä asioita, mutta oli valmennuksessa paljon hyviä ja hauskoja hetkiä, ja pääsi taas tapaamaan uusia ihmisiä, mikä on aina kivaa. Valmennuksen jälkeen vietin aikaa Roomassa muiden vapaaehtoisten kanssa, ja latvialainen ystäväni sekä hänen espanjalainen kollegansa tuli tutustumaan meidän kotikylään. Muihin vapaaehtoisiin tutustuminen ympäri Eurooppaa on kyllä ollut yksi tämän kokemuksen parhaita hetkiä. Toisten samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa kokemusten vaihtaminen on ollut todella arvokasta, ja olen saanut muilta tosi paljon tukea. Varsinkin, koska omasta kotikylästäni en ole löytänyt ystäviä. Ja on ihan mahtavaa, että voi vierailla näiden ihmisten luona ympäri Eurooppaa vielä EVS:n jälkeenkin!

Sitten siihen syvällisempään osioon. Nyt kun projekti on lähestymässä loppuaan, ja toukokuun alussa koittaa paluu Suomeen on käännettävä ajatukset myös EVS:n jälkeiseen aikaan. Se tuntuu ahdistavalta, sillä joudun hyvästelemään Italian ystäväni ja mietin myös, miten elämäni tulee oikein sujumaan Suomessa. Olen varma että alku tulee olemaan haastavaa, sillä tulen kaipaamaan monia ihmisiä, ja on sopeuduttava erilaiseen ympäristöön ja tapoihin, kuten tänne tullessanikin. Toisaalta Suomeen paluu tuntuu myös helpottavalta: näkee taas perhettä ja ystäviä, ja elämä tulee helpottumaan monella tavalla. Täällä Italiassa viettämäni aika on sisältänyt haastavia tilanteita, ja asioita, joista en ole oppinut pitämään, mutta joihin on vain pitänyt sopeutua. Esimerkiksi yhteiselo ranskalaisen työkaverini kanssa, koko tämän projektin aikana on ollut haastavaa. Olemme jääneet toisillemme etäisiksi, emmekä ole kauheasti viettäneet yhteistä aikaa työn ulkopuolella. En oikeastaan osaa sanoa syytä, muuta kuin että olemme hyvin erilaisia, ja hän vain tekee monia asioita, joista en vain yksinkertaisesti pidä. Monissa tilanteissa hänen käytöksensä on myös ollut mielestäni outoa ja jopa sopimatonta tilanteeseen nähden. En nyt kuitenkaan rupea tässä kertomaan tarkempia yksityiskohtia. Sen verran voin sanoa, että elämä tässä talossa on välillä ollut ahdistavaa, koska ilmapiiri meidän kolmen välillä ei ole ollut hyviä. Mulle henkilökohtaisesti on ollut haastavaa tasapainoilla kämppisteni välillä: italialaisesta tuutoristani on tullut minulle läheinen ystävä, jolle voin puhua lähes kaikesta, kun taas ranskalaisen kanssa keskustelu on aina ollut hyvin pinnallista ja välillä väkinäistä. Haluaisin olla kaikkia kohtaan tasapuolinen, mutta tässä tilanteessa en ole vain siinä onnistunut, mikä häiritsee mua itseäni.. Joten toisaalta olen helpottunut, kun voin jättää tämän draaman taakseni!

Elämä Italiassa on opettanut hirveästi asioita omasta itsestäni. Tässä listaus muutamista asioista, jotka tuli mieleeni:

•  Itsenäisyys: nykyään pystyn selviytymään itsevarmemmin tilanteissa, joissa olin ennen epävarma tai tunsin pelkoa.
• Joustavuus ja kärsivällisyys: on kehittyneet koettuani monia ennalta-arvaamattomia tilanteita. Olen saanut täällä tottua siihen, että suunnitelmiin ja aikatauluihin tulee usein muutoksia.
• Stressi: Stressaan vähemmän, johon syyllistyin aiemmin ihan liikaa.
• Kielitaito: Vieraalla kielellä puhuminen sujuu nykyään luontevasti, enkä enää jännitä sitä kuten ennen.
• Aloitekyky: ennen tänne tuloa ajattelin usein, että haluaisin tehdä ja aloittaa monia asioita, mutta en vain saanut ikinä aikaiseksi. Nyt tuntuu, että tartun asioihin aiempaa helpommin, ja olen löytänyt tahdonvoimaa itsestäni.

      EVS-kokemus on myös laajentanut maailmankuvaani ja olen pystynyt täällä ollessani pystynyt ottamaan etäisyyttä omaan elämääni ja itseeni. Olen myös saanut aikaa ajatella, mitä oikein elämältäni haluan, sekä kerätä lisämotivaatiota tuleviin opintoihin, jotka toivon mukaan pääsen syksyllä alottamaan (mutta se jää nähtäväksi).

      Tulipa pitkä postaus! Hyvä jos jaksoit lukea loppuun asti :D loppuun vielä kuvia tuttuun tapaan menneiltä viikoilta.

                               Herkuttelua meillä ja muualla..

                                Altamura & naapurikaupunki Matera

                               Meren äärellä Civitavecchiassa

Uusi vuosi, uudet kujeet

Uusi vuosi alkoi hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Vietin 10 päivän mittaisen joululoman Suomessa, saavuin 23.12. ja palasin takaisin Italiaan 2.1.2017. Oli ihanaa palata Suomeen, sillä viimeisin viikko Italiassa oli hieman tylsä, ja motivaationi projektia kohtaan oli rehellisesti sanoen hiipunut hieman. Tämä johtui siitä, että mulla oli ristiriitaiset tunteet ja ajatukset projektiamme kohtaan: projektista oli puolet takana, mutta tuntui, etten oikein vieläkään ollut selvillä siitä, mitkä ovat ne tärkeimmät tavoitteet, joihin meidän tulisi keskittyä. Siksikin oli hyvä, että pääsin koti-Suomeen, toisiin ympyröihin ja sain ottaa etäisyyttä projektiin.

10 päivää vilahti nopeaan, ja olisin voinut viettää Suomessa vielä muutaman päivän lisääkin. Lisäksi osan ajasta olin hieman sairaana, luulen että kyseessä oli sama tauti, joka oli vaivannut jo Italiasta lähtiessäni. Italiaan palatessani sain tuliaisena antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen, sillä kävin lääkärissä saman päivänä kun lensin Italiaan. Onneksi kävin, koska Italian päässä lääkärissä käynti ei olisi ollut välttämättä niin yksinkertaista…

Italiaan palattuani arki jatkui melko samanlaisena. Saimme tutoriltamme 23-sivuisen käännöstyön, joka tulisi kääntää italiasta englanniksi ja ranskaksi. Teksti kertoo erään paikallisen järjestön järjestämistä kävelyretkistä lähialueella, ja se on osoittautunut tähän mennessä erittäin haastavaksi kääntää englanniksi. Italialainen lauserakenne poikkeaa paljon englannista, ja lisäksi teksti on hyvin kuvailevaa, ja mun italian kielen tasoon nähden vaikeaa. Joten työ edistyy hyvin hitaasti… Lisäksi saimme projektia järjestävältä organisaatioltamme palautetta siitä, että meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota asuintalostamme huolehtimiseen: kaikista vioista, mitä havaitsemme, tulisi aina ilmoittaa heti. Meitä huomautettiin siitä, että yhdessä huoneessa oli monta rikkinäistä ruokapöydän tuolia, hylättyinä ja odottamassa korjausta. Lisäksi meidän tulisi löytää luovia ratkaisuja, joilla sisustaa ja koristaa taloamme, jotta se olisi miellyttävämpi ja kotoisampi asua myös tuleville vierailijoille. Niimpä olemmekin nyt koittaneet keskittyä näihin asioihin enemmän, ja esimerkiksi korjanneet tuoleja.

Jo melkein kiroukseksi muodostunut taistelumme lämmityksen kanssa sai myös jatkoa (olen muuten huomaamattani kehittänyt sanavaraston italiaksi lämmitykseen liittyen :D esimerkiksi: riscaldamento=lämmitys, radiatore=patteri, termosifone=lämmityssysteemi, jossa lämmin vesi kiertää patterin sisällä, stufa=pieni ja paikallinen lämmityssysteemi, esim. kaasupullon tai pellettien avulla). Tammikuun alku on ollut koko Euroopassa tavallista kylmempi, ja niin myös Italiassa. Täällä lämpötila on ollut päivisin siinä muutaman plusasteen tienoilla, ja öisin se on laskenut jopa -10 asteeseen. Kun palasimme joululomiltamme Il Casoneen, talon alakerrassa sijaitsevan kaasu-öljy-lämmityslaitteiston kanssa oli ongelmia. Myöskään talon toisessa kerroksessa, jossa makuuhuoneemme ovat, veden avulla toimiva lämmityssysteemi (termosifone) ei toiminut, ja nämä kaikki ongelmat johtuivat kylmyydestä. Ensimmäisen viikon sunnuntaina termosifonet saatiin toimimaan, ja siitä lähtien makuuhuoneessa on ollut ihan mukavan lämmintä. Alakerran ruokailuhuoneessa lämmityksenä on sen sijaan toiminut stufa, joka hyödyntää kaasupulloa, sekä puulämmitteinen kamiina. Ison huoneen lämmittämiseen nämä eivät kuitenkaan ole riittäviä, joten tunteakseen itsensä lämpimäksi, on pysyteltävä lähellä stufaa.

Tämän viikon alussa meillä oli tapaaminen organisaatiomme kanssa näiden toimistolla Roomassa. Keskustelimme yleisesti, miten meillä menee, sekä projektiin liittyvistä asioista. Tuo tapaaminen auttoi mua hahmottamaan, mihin mun tulisi tässä projektissa keskittyä. Ja sain esim. vinkkejä siihen, miten voisin lähteä suunnittelemaan aktiviteetteja paikallisen koulun oppilaille, jossa alotan työskentelemään lähiviikkoina. Tällä viikolla oli paljon tekemistä, ja päivät vilahti nopeaan. Kokeilimme esimerkiksi istuttaa siemeniä (pavun, kesäkurpitsan ja sipulin) pieniin purkkeihin, ja keväämmällä, kun on lämpimämpää, olisi tarkoitus istuttaa nämä maahan. Lisäksi teimme käännöstyötämme, ja minä suunnittelin kouluaktiviteetteja. Ylimääräisen jännitysmomentin aiheutti jäätynyt vesiputki, jonka vuoksi torstaina ja perjantaina hanoista ei tullut vettä, lukuun ottamatta ylintä kerrosta, jossa pystyimme onneksi käymään vessassa. Mutta muuten jouduimme ostamaan pullovettä kaupasta juomista ja kokkaamista varten, perjantai-iltana tilanne onneksi normalisoitui. Nyt pitää vain toivoa, että jatkossa ei tulisi enää niin kylmiä päiviä… Loppuun vielä muutama kuva viime viikoilta, joista välittyy talvinen tunnelma!

Jäätynyt lähde Anticoli Corradon keskus-piazzalla, ja taustalla tuulessa kaatunut joulupukki...

3 yllä olevaa kuvaa ovat läheisestä Subiacon kaupungista, jossa kävimme. Alimmassa kuvassa ravintolassa tilaamani lounas.

Teimme ranskalaisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa kävelyretken vuorille. Maisemat oli aivan upeat!

La prossima volta! / Seuraavaan kertaan!¨

Elli