Hellurei
keväisestä Italiasta!
Täällä on
kevät jo pitkällä ja onkin ollut hassua verrata Italian ilmastoa suomalaiseen.
Täällä lentelee jo ampparit ja perhoset, kukkii omenapuut, voikukat ja
leskenlehdet, ja siitepölyä ilmassa, ainakin siihen malliin jo nenä vuotanut
pari viikkoa. Lämpötila on kivunnut jo lähes +20 asteeseen joinakin päivinä,
mikä vastaa noin karkeesti Suomen ilmastoa touko-kesäkuussa. On ollut
huvittavaa seurata Suomen sääoloja ja nähdä lumisia kuvia. Miten nopeasti
onkaan se Suomen meininki alkanut unohtua :D mutta, kohta se palautuu taas mieleen kun 1,5 kk päästä koittaa lähtö…
Koulussa on
mennyt ihan hyvin lasten kanssa, ja nyt ollaan jo tultu tutuiksi toisillemme.
Häiritsee vaan edelleen millainen kaaos siellä luokassa vallitsee joka kerta.
Mä kun en ole mikään kovaäänisin komentaja, niin kurin pitäminen on tosi
hankalaa. Onneksi mun tuutori Camilla on ollut mun mukana joka kerta, muuten ei
hommasta varmaan tulisi mitään... Ollaan laulettu ja pelailtu, niin että lapset
joutuisi vähän käyttämään englantia ja vahvistamaan sanavarastoa. Pienempien
kanssa laulettiin ”jos sul lysti on” englanniksi, mut se oli aika kaaosta.. Sen
sijaan isommat, jotka pystyy keskittymään jo vähän paremmin, ollaan laulettu
The Beatlesien ”Imaginea”, jonka lapset valitsivat itse. Oon tyytyväinen
biisivalintaan, sanat on yksinkertaiset ja sanoma ”peace and love” mikä on aina
hyvä :D tätäkin jouduttiin miettimään, ettei lasten vanhemmilta
tule sanomista.. Mutta lapset vaikutti tosi keskittyneiltä ja kiinnostuneilta
kun yhdessä pikkuhiljaa käännettiin laulun sanoja italiaksi. Lopulta olisi
sitten tarkotus laulaa koko laulu yhdessä, mutta ensin tietenkin pitää sanojen
merkitys olla selvää. Ollaan myös pelailtu ja leikitty, esim. rikkinäistä
puhelinta, Kapteeni käskee ja oon väsännyt pari muisti- ja sanapeliä. Leikit on
onnistuneet vaihtelevalla menestyksellä, ja oonkin koittanut aina ottaa
opikseni seuraavia kertoja varten, jos joku juttu ei ole toiminut tai lapset ei
ole innostuneet. Haastavaa on kyl ollut edelleen italian kielen takia, ja vielä
kun lapset puhuu Anticolin murretta. Mutta, kyllä se siitä, ja pääasia
kuitenkin että kaikilla on hauskaa. :))
Pari viikkoa
sitten käytiin Firenzessä, josta tuli yks mun suosikkikaupungeista Italiassa.
Täynnä taidetta ja kauniita rakennuksia! Olin siellä 4 ranskalaisen ja yhden
kreikkalaisen kanssa. Sen jälkeen kävin vielä Pratossa, jossa yksi mun
italialainen kaveri majoitti mut yhden yön. Tämä tyttö asui äitinsä kanssa,
kuten monet italialaiset opiskelijat, ja syötiin kaikki yhdessä illallista.
Jotenkin vaan nautin kauheesti tällaisista aidoista italialaisista
kokemuksista! Aina vaan jaksaa ihastuttaa millaisella ylpeydellä italialaiset
tekevät ruokaa, ja kuinka tärkeää on jakaa ruokahetki perheen kanssa. Pidän
myös tosi paljon siitä, kuinka italialaisten puheesta käy ilmi, miten ylpeitä
he ovat maastaan. Tästä mun mielestä suomalaisten pitäis ottaa oppia!
Praton
jälkeen kävin vielä Pisassa, mutta se vierailu ei mitenkään erityisesti
säväyttänyt. Kaupunki oli pieni, ja ehkä sekin vaikutti että satoi, niin en sen
takia kokenut vau-elämystä, kuten Firenzessä.
Työn puolesta nyt on ollut enemmän painopiste vieraiden majottamisessa ja puutarhan hoidossa. Pääasiassa vieraiden huolehtimisen on hoitanut meidän tuutori, ja mä olen lähinnä huolehtinut vain siivouksesta ja huoneiden valmistelusta ennen vieraiden tuloa. Siivoamisessa on ärsyttänyt se, että teoriassa sen pitäisi olla tasapuolisesti mun ja ranskalaisen vastuulla, mut noh, sen "siivous" ei ole ihan sitä mitä mä ajattelen siivouksesta, eikä myöskään tuutorin mielestä. Joten oonkin tehnyt tuplatyötä korjatessani ranskalaisen petaamia sänkyjä, ja sillä on myös ärsyttävä tapa jättää siivoaminen kesken ja kaikki välineet lojumaan minne sattuu, huoh.. Mut vieraat on olleet mielenkiintosia, suurin osa italialaisia, mutta myös espanjalaisia ja slovenialaisia. On vähän yllättänyt se, kuinka moni on löytänyt tän pienen kyläpahasen, vaikka toisaalta onhan tää seutu tosi kaunista, mutta ei mikään varsinainen turistikohde.
Tähän
loppuun vielä hauska kokemus tältä aamulta. Kertoo ehkä, noh siitä että jotkut
asiat on toisin täällä mihin on Suomessa tottunut.
Aamulla 11
aikaan lähdin kävelylle. Halusin vähän
vaativampaa maastoa, joten suuntasin lähikylään Rovianoon, johon pääsee
kipuamalla jyrkkää metsäpolkua ylös huipulle, jossa kylä sijaitsee. Pääsin
ylös, ja päätin kävellä linnan luo, jonne pääsee kiipeämällä vielä vähän lisää
portaita. Linnan edustalla sijaitsee myös museo, jossa olen aina halunnut
käydä, mutta en ole koskaan ollut siellä museon ollessa auki. Nyt museo oli
auki, ja museosetä tuli sisältä luokseni ja kysyi, kiinnostaisiko vierailu.
Sanoin, että kiinnostaisi, mutta ei ole varaa lippuun (en muutenkaan koskaan
ota rahaa kävelylenkille). Hän kuitenkin tästä huolimatta halusi näyttää
paikkoja, ja niin menin hänen perässään museoon. Loppujen lopuksi sain
täydellisen museokierroksen, opastuksen italian ja englannin sekoituksella, ja
ihan ilmaiseksi! Tietenkin tunsin vähän syyllisyyttä siitä, että en ollut
maksanut mitään, mutta tämä oli taas muistutus italialaisesta
vieraanvaraisuudesta. Se, että en maksanut mitään sisäänpääsystä ei näyttänyt
häiritsevän pätkääkään, päinvastoin vaikutti olevan tälle miehelle ilo ja
kunnia näyttää museotaan, ja kaikessa rauhassa. Sain kotiinviemisiksi
esitteitä, ja lupasin tulla uudestaan, ranskalaisen kollegani kanssa. Sillä
kertaa myös varmasti maksaisin!
Päivän
yllätykset ei vielä päättyneet tähän: Matkalla kotiin, carabinieri, eli
paikallispoliisi ajoi ohitseni, pysähtyi vähän matkan päähän ja peruutti
kohdalleni. Tietenkin eka ajatukseni oli, että mitä kamalaa mä nyt oon tehnyt :'D Poliisit kysyivät että mistä olen kotoisin. Vastasin,
että Suomesta, mutta asun täällä väliaikaisesti vapaaehtoistöiden takia. He
tyytyivät vastaukseeni ja toivottivat hyvää päivänjatkoa. Jälkikäteen mietin,
että näytinkö jotenkin epäilyttävän näköiseltä, ja koska nään samaisen auton
ajavan täälläpäin joka päivä, mietin että onkohan ne poliisit miettineet jo
kauan, että kuka mä oikeen oon. :D Mutta joo, näin täällä.
Pari
ruokakuvaa kuluneilta viikoilta, koska noh pitäähän niitä aina olla!
Ajatukset
alkaa väkisin jo kääntyä Suomeen paluuseen (iik, vain 6 viikkoa!). Paluulento
on vihdoin varattu, ja 3.5. lentokoneen nokka kääntyy kohti Suomea. Kuten jo
edellisessä postauksessa totesin, ajatukset ovat ristiriitaset paluuta kohtaan.
Nyt on kuitenkin ihan hyvät fiilikset lähteä pois täältä, vaikka lähdön hetki
tulee varmasti olemaan haikea.. Loppuun vielä runollinen kuva museon pihalta.
Ciao!
